Tässäkin tapahtumassa on alihankintaa; mm. jauhot, kalat, liha ja lantut. Hanna Partasen leipomo Suomen Kuopiossa valmistaa mm. näistä kaikista raaka-aineista maan mainioita kalakukkoja. Kuvassa tuotannontekijöinä ovat ihminen ja pitkän käyttöiän paistouuni perinteen suomin argumentein markkinoille luomaan kysyntää tuotteille. Kuopiossa Partasen leipomo on käsite, siis paikallinen brändi. Brändin arvon se on saanut laadusta, maittavuudesta ja perinteistä ollen Kuopiossa "aina". Tätä kalakukkoleipomoa on vaikea siirtää Kiinaan tai Intiaan, siksi paikallista tämä ruoanvalmistus on. Tässä leipomossa paikalliset arvot ovat savolaiseettisiä ja täällä noudatetaan suomalaista työehtosopimusta.[eettisyys, ympäristöarvot ja työpaikkahyvinvointi nostavat keskusteluissa päätään Suomessa - olemme useasti tuotantoketjujen alihankintaprosessien loppupäässä kuluttajana, joka kuitenkin tekee aina ostopäätöksen]
Maapalloistuminen loi helpon mahdollisuuden kilpailuttamisen syrjähypyille. Globaalitalous hakeutuu suurimmille markkinoille ja halvimmille tuotannon lähteille. Alihankintaketjut ulottuvat kustannussäästöissään sinne missä on halvin työvoima tai tuotantokoneisto. Halpa, edullinen ja erityisen kilpailukykyinen löytyy keskimäärin sieltä, missä työnteon tekijälliseen laatuun ja viihtyvyyteen ei ole aina aikaa eikä rahaa.
Kehityyvät maat Kiina ja Intia etunenässä ovat uuden maailmallisen rahatalouden vetureita jättiläismäisen ja loputtoman työvoimasaannon vuoksi. He ovat halpoja tuotannontekijöitä perinteellisille länsiyhtiöille, jotka kilpailutilanteessa kipristelevät keskenään ja yhä useammin uusien kehittyvien maiden omien yhtiöiden kanssa. Länsi meni idän houkutuksiin luoden sinne loputtoman kysynnän ja hiljalleen palkkojen nousun takaamaa maailmallista tehotalouden nousukierrettä. Länsi huomasi omat tuotannontekijät liian arvokkaiksi.
Jättiläisyhtiöt rakentuvat pitkistä alihankkijaketjuista - tarkistukset, etiikka ja tasapuolisuuden varmennus ympäristö- ja työntekosääntöineen eivät ulotu kaukaisimpiin tehtaisiin. Tuotantoketjujen ylimmillä oksilla olevat yhtiöt jakavat hiljalleen ylirajojen ostovoimaa kuluttajille aina Kiinan viimeisiä tuotantoyksiköitä myöten. Ongelmana on vain se, että tuo muutos on hyvin hidasta, koska aina ensimmäisenä kakun kermat kuoraisee omistajat ja ylin johto. Menettelymalli on tuttua myös Venäjällä ja jopa meidän kotoisessa Suomessakin.
Yhteiskuntavaikutus tuotantorakenteiden levitessä maailman ääriin, sinne missä työvoima on halpaa ja kulutus nurkan takana - ajaa kehittyneet, entiset tuotantomaat, uuden ongelman eteen. Mitä me teemme Suomessa? Hyvin koulutettu keskiluokka väsyy, työajat pidentyvät, koska korkeiden palkkojen [verrattuna kehittyviin maihin] erotus pitää kompensoida pitkillä kotona olemattomilla työajoilla.
Kehityvissä maissa kehittyy aivan uusi tuotantorakenne alihankinta- ja yhteistyöketjuineen. Ensin omistajat ja johtajat kalastavat hyödyt ja varat - työvoimaa riittää, jopa 50-100 euron kk-palkoilla ja 12 tunnin/ 6-päivää viikossa työajoin. Silti palkat sielläkin hiljalleen nousevat, tuoden markkinatalouden himoitsemaa kysyntää.
Työnantaja mittasi Euroopassa työväestöltä kaiken ulos vielä 1900-luvun alkupuolella, kunnes joukkovoima ja yhteenkuuluvuus pani barrikadin pystyyn - ajoivat itselleen palkkakierteen ylös päätyen tähän päivään jossa liukuhihnallinen työmenetelmä ei meillä enää toimi kilpailukykyisesti. Sitten haettiin laatu, toimitusvarmuus ja eettiset ympäristöarvot, nostaen entisestään hintoja. Kuluttaja on monien tutkimusten mukaan enemmistöltään hintatietoisia, kuten osoittaa se, että kiinalaiset vaatettavat 60% maapallon väestöstä.
Nyt kehittyvissä maissa käydään meidän aikaisempaa historiaa läpi kerros kerrokselta, kuten mekin 1900-luvulla. Omistaja nappaa, johtajat nappaavat - he luovat uudet kulutuksellisen yläluokan ja työväestö saa tehdä sen todellisen työn ollen vain numeroita pitkissä alihankintaketjuissa.
Kehittyvien maiden tuotantorakenteiden muutosprosessit ovat kuitenkin nopeammassa kehityksessä kuin aikaisempi länsieurooppalainen tapa. Kiinalaiset ja intialaiset oppivat asiat nopeasti; heillä on esimerkki meidän historiasta. Työpaikan olosuhteet, arvostustasot, oikeudenmukaisuus, välittäminen ja huolehdinta saavuttaa saman, vielä saavuttamattoman tason kaikilta osin samaan aikaan kuin läntisissä työtehtävissä niin valkokaulus - kuin työnteko-osastoilla [onko niillä enää suuri eroavaisuus?]
Suuret länsiyhtiöt mittaavat tahallaan, tietämättään ja jopa vilpittöminä uskoen näkemäänsä, ulos kaiken sen hyödyn, mitä kehittyvien maiden tuotantomarkkinat heille pystyvät antamaan. Markkinatalous on hyvä renki, mutta hyvin huono isäntä.
Eeettiset, ympäristölliset ja inhimilliset arvot kasvavat hitaasti, mutta kuitenkin nopeammin kuin meidän 300 vuotta vanhassa teollisuustuotantoympäristössä. Meillä on kokemus muutosprosessista, Kiinassa ja Intiassa ei; heille pitää antaa aikaa tai sitten markkinat ratkaisevat:
Kuluttaja, ostaja siis mm. me euroopplaiset, jotka rahtaamme miljoonia kontteja tavaraa yltäkylläiseen kulutukseemme mm. Suomeen, voimme tehdä kaupan tiskillä kolmenlaisia päätöksiä.
Päätökset ympäristöhuomioimisjärjestyksessä, paras viimeisenä: ostan kiinalaista/ intialaista, ostan eurooppalaista ja lopulta harkitsen tarvitsenko sitä laisinkaan.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.comIlkka Luoma
KESKUSTELU ........... TIEDE
