Ihmisen elo on liikkumista paikasta toiseen tavaroineen. Toinen harrasteemme on käyttää energiaa näyttämiseen, käyttämiseen ja lopulta myös tarpeeseenkin. Olemme ansioituneita niin materia- kuin ilmastomuuttajiakin. Olipa ilmiöiden takana ihminen tai ei, niin kaikki kuluttamamme tuotteet ja palvelut voidaan merkata asianmukaisilla turhuus- ja haittatarroilla.
Keskustelu .................. TIEDE
Ulkona ei ole lunta, emmekä saa unta taistellessamme syistä syvistä; auringon pilkut, taustasäteilyn muutokset ja ihmisen oma toiminta saavat kukin osansa. On perin selvää, että yhtenä keskipisteenä on meidän oma kulutus. Ihminen on koko maapallon historiassa kaikista eliöistä eniten muuttanut maapallon pintaa materiamuutoksina.
Olemme ainut eläinlaji, joka tietoisesti käyttää ulkopuolista energiaa täyttääkseen mielihalujansa. Me kulutamme enemmän biomassaa ja raaka-aineita elokiloa kohden, kuin mikään muu eläin- tai eliölaji. Me muutamme ympäristöämme omien mielihalujemme, tarpeidemme ja kuviteltujen oikeuksiemme myötä kiihtyvällä tahdilla.
Jokainen käyttämämme tavara, palvelu tai muu kulutuksen kohde on ympäristömerkittävä selvällä haitta- ja turhuustarralla ja kirjattava "maailman kulutusviraston" tietokantaan, kuten kemikalioviraston suunnitelmissa on tallentaa jokaisen käyttökemikaalin sisältö ja vaikutus.
Tavaroille ja palveluille pitää syntyä haittaverotuksen peruslähtökohta: mitä haitallisempi tuote, tai mitä vahingollisempi tuotantoprosessi, niin sen tylympi tuoteseloste. Tarra kertoo käyttäjälle, kuinka paljon hiilidioksidia sen valmistus on aikaansaanut, samoin tarra mm. kertoo, kuinka kauan tuotteen biologinen haitallisuuselinkaari jatkuu.
Jokaiselle tuotteelle pitää olla kierrätysseloste, jossa kuvataan tuotteen synty sen alkumateriaaleista lähtien päätyen sen takaisin paluuseen luonnon kiertoon ilman mitään haittavaikutuksia. Kuluttajien tulee tietää tarkoin mitä hän ostaa, sillä haitallisuus tulee verolle. Ihmisen on tiedettävä, mitä hän elossaan käyttää, jotta ymmärtää, mitä hän ympäristölleen suoraan tai epäsuorasti aiheuttaa.
Jokaisella ihmisellä pitää olla vapaus omaehtoiseen vastuuvalintaan. Vastuiden kasvaessa jokainen ihminen on huomenna suoravaikuttaja ympäristönsä laatuun, omaan terveyteen ja lastensa ylihuomiseen elinolosuhdepuhtauteen. Tuotteellinen haitta- ja turhuustarra on luettavissa myös tarran lähelle viedyllä monitoimikännykällä, jolloin avautuu tietoväylä maailman tuotetietovarastoon ja tietokantaan. Haittatieto pitää olla myös hinnoiteltu - kuluttajalla on oltava tieto, kuinka paljon haittaveroa tuotteessa on tai mikä on kulutusverotuksellinen turhuusmarginaali.
Valveutuneisuuden kasvaessa ja lumen vähetessä huoli ympäristöstä kasvaa. Me emme voi kuluttaa tätä palloa puhki, me emme voi kuluttaa tämän pallon biokerrosta kasvun köyhyysrajalle pölyäväksi aavikoksi, kuten USA:n riistoviljely oli tehdä jo 1930-luvulla. Massiivinen kulutuskasvu patoutuu haittamerkeillä, turhuusverotuksella ja tiedon saannin helppoudella niistä vahingoista, mitä kuluttamamme tuote ja palvelu aikaansaavat.
Nyt jo luemme kilokaloreja, rasva-arvoja ja vitamiinisisältöjä tuoteselostetarroista huolissamme itsestämme; rasva-arvoista tosin emme vielä 1960-luvulla juuri mitään tienneet - tosin elintasokumpumme vatsanseuduilla eivät olleet niin koholla kuin nykyiset verenpainearvot. Seuraavaksi vastuurajapinta ulottuu jo nenänvartemme verran enemmän luonnon ja ympäristön suuntaan. Tiedonhalu kasvaa ympäristöhaitoista kasvaen lämpökäyrien mukana, vaikka helmikuun pakkasaalto on vielä kokematta.
Muutos tapahtuu vapaaehtoisesti ja siihen oman apunsa tuo haitta- ja turhuustarrat jokaisessa tuotteessa sekä palvelussa. Yhden ihmisen suomalainen ekoympäristöjalanjälki on noin 6,6 biohehtaaria, niin paljon tarvitsemme ollaksemme keskiarvokulutussuomalaisia. Ekojalanjälkemme on yksi maailman suurimmista. Kaikkien kiinalaisten kuluttaessa kuten me, talven lumi sulaa käsivarresta ja Utsjoen pään kuhmusta viimeisen kerran ja eteläisin Eurooppa kuivuu hiljalleen aro-aavikoksi.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com
Kuva:
B0001174.JPG. 15. tammikuuta 2006. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä. Linkki kuvaan: http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/347250127/
Kuvateksti:
Jo vuosi sitten Etelä-Suomessa oli lumetonta vielä tammikuussakin. Nurmikko viheriöi kauniisti Mannerheim-kotimuseon vieressä. Marsalkan ollessa talossaan, Suomessa oli runsaasti kovia pakkastalvia runsaine lumivaroineen. Pelastipa osaltansa tulipalopakkaset ja valkoinen lumipeite Suomen itsenäisyyden huippukylmänä talvena 1939-1940, jolloin suomalaiset olivat 70% maalla, nyt nuo 70% ovat kaupungeissa.
Ulkona ei ole lunta, emmekä saa unta taistellessamme syistä syvistä; auringon pilkut, taustasäteilyn muutokset ja ihmisen oma toiminta saavat kukin osansa. On perin selvää, että yhtenä keskipisteenä on meidän oma kulutus. Ihminen on koko maapallon historiassa kaikista eliöistä eniten muuttanut maapallon pintaa materiamuutoksina.
Olemme ainut eläinlaji, joka tietoisesti käyttää ulkopuolista energiaa täyttääkseen mielihalujansa. Me kulutamme enemmän biomassaa ja raaka-aineita elokiloa kohden, kuin mikään muu eläin- tai eliölaji. Me muutamme ympäristöämme omien mielihalujemme, tarpeidemme ja kuviteltujen oikeuksiemme myötä kiihtyvällä tahdilla.
Jokainen käyttämämme tavara, palvelu tai muu kulutuksen kohde on ympäristömerkittävä selvällä haitta- ja turhuustarralla ja kirjattava "maailman kulutusviraston" tietokantaan, kuten kemikalioviraston suunnitelmissa on tallentaa jokaisen käyttökemikaalin sisältö ja vaikutus.
Tavaroille ja palveluille pitää syntyä haittaverotuksen peruslähtökohta: mitä haitallisempi tuote, tai mitä vahingollisempi tuotantoprosessi, niin sen tylympi tuoteseloste. Tarra kertoo käyttäjälle, kuinka paljon hiilidioksidia sen valmistus on aikaansaanut, samoin tarra mm. kertoo, kuinka kauan tuotteen biologinen haitallisuuselinkaari jatkuu.
Jokaiselle tuotteelle pitää olla kierrätysseloste, jossa kuvataan tuotteen synty sen alkumateriaaleista lähtien päätyen sen takaisin paluuseen luonnon kiertoon ilman mitään haittavaikutuksia. Kuluttajien tulee tietää tarkoin mitä hän ostaa, sillä haitallisuus tulee verolle. Ihmisen on tiedettävä, mitä hän elossaan käyttää, jotta ymmärtää, mitä hän ympäristölleen suoraan tai epäsuorasti aiheuttaa.
Jokaisella ihmisellä pitää olla vapaus omaehtoiseen vastuuvalintaan. Vastuiden kasvaessa jokainen ihminen on huomenna suoravaikuttaja ympäristönsä laatuun, omaan terveyteen ja lastensa ylihuomiseen elinolosuhdepuhtauteen. Tuotteellinen haitta- ja turhuustarra on luettavissa myös tarran lähelle viedyllä monitoimikännykällä, jolloin avautuu tietoväylä maailman tuotetietovarastoon ja tietokantaan. Haittatieto pitää olla myös hinnoiteltu - kuluttajalla on oltava tieto, kuinka paljon haittaveroa tuotteessa on tai mikä on kulutusverotuksellinen turhuusmarginaali.
Valveutuneisuuden kasvaessa ja lumen vähetessä huoli ympäristöstä kasvaa. Me emme voi kuluttaa tätä palloa puhki, me emme voi kuluttaa tämän pallon biokerrosta kasvun köyhyysrajalle pölyäväksi aavikoksi, kuten USA:n riistoviljely oli tehdä jo 1930-luvulla. Massiivinen kulutuskasvu patoutuu haittamerkeillä, turhuusverotuksella ja tiedon saannin helppoudella niistä vahingoista, mitä kuluttamamme tuote ja palvelu aikaansaavat.
Nyt jo luemme kilokaloreja, rasva-arvoja ja vitamiinisisältöjä tuoteselostetarroista huolissamme itsestämme; rasva-arvoista tosin emme vielä 1960-luvulla juuri mitään tienneet - tosin elintasokumpumme vatsanseuduilla eivät olleet niin koholla kuin nykyiset verenpainearvot. Seuraavaksi vastuurajapinta ulottuu jo nenänvartemme verran enemmän luonnon ja ympäristön suuntaan. Tiedonhalu kasvaa ympäristöhaitoista kasvaen lämpökäyrien mukana, vaikka helmikuun pakkasaalto on vielä kokematta.
Muutos tapahtuu vapaaehtoisesti ja siihen oman apunsa tuo haitta- ja turhuustarrat jokaisessa tuotteessa sekä palvelussa. Yhden ihmisen suomalainen ekoympäristöjalanjälki on noin 6,6 biohehtaaria, niin paljon tarvitsemme ollaksemme keskiarvokulutussuomalaisia. Ekojalanjälkemme on yksi maailman suurimmista. Kaikkien kiinalaisten kuluttaessa kuten me, talven lumi sulaa käsivarresta ja Utsjoen pään kuhmusta viimeisen kerran ja eteläisin Eurooppa kuivuu hiljalleen aro-aavikoksi.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com
Kuva:
B0001174.JPG. 15. tammikuuta 2006. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä. Linkki kuvaan: http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/347250127/
Kuvateksti:
Jo vuosi sitten Etelä-Suomessa oli lumetonta vielä tammikuussakin. Nurmikko viheriöi kauniisti Mannerheim-kotimuseon vieressä. Marsalkan ollessa talossaan, Suomessa oli runsaasti kovia pakkastalvia runsaine lumivaroineen. Pelastipa osaltansa tulipalopakkaset ja valkoinen lumipeite Suomen itsenäisyyden huippukylmänä talvena 1939-1940, jolloin suomalaiset olivat 70% maalla, nyt nuo 70% ovat kaupungeissa.