Kenraalit johtivat joukkojaan usein edestä, toimitusjohtajat tänään taas vielä useammin yläkerroksista kaukana alaisista

"Katselen mietteissäni kuinka suhtautuisi, jos tuollainen olisi vastaan tullut. Kuinka olisi hermo, vastuu ja taistelutahto kyennyt voittamaan pelon, mitä tämä II-maailmansodan tehokas rautahirviö tuolloin miehistössä aiheutti"

AVOIN KANSALAISKIRJE

LINKKI KESKUSTELUUN ....... TIEDE

[Tänään keskustellaan aktiivisesti palkoista, palkkaeroista, tehdystä työstä, vastuusta ja sen kannosta. Palkkaerot ovat suurentuneet ja vastuun rajapinnat hämärtyneet kvartaalien valvontaan; mihin on jäänyt vastuu yhteiskunnasta ja sen osallisista - kansalaisista, missä on se yhteenkuuluvuuden henki, jolla vanhempamme ja isovanhempamme pelastivat tämän maan?]

Toisessa maailmansodassa käytiin maailmanhistorian suurimmat taistelut, joissa tulos ja vastuu olivat ehdottomia vaatimuksia. Henkilöjohtaminen oli yhteenkuuluvuuden ratkaisu. Työt tehtiin henkensä kaupalla antaen sen ainoan, mitä kullakin oli. Rintamakenraali oli taistelurajapinnassa oikeasti kosketuksissa "asiakas"- tai oikeastaan viholliskuntaansa. Tämän päivän 'siviilikenraali' on tornissaan - nähden harvoin joukkojaan - niin omia, asiakkaita kuin vihollisiakaan. Kenraalilla oli johdettavanaan "yhtiössään" noin 10.000 alaista.

Tuloerot ovat suurentuneet. Ihmiset ovat todella eriarvoisia. Johtamista ei usein sen varsinaisessa merkityksessä ole. Johtamisen periaate on raha viivan alla, jos sitäkään. Johtaminen on liian usein omien etujen valvontaa. Johtajat eivät ole riittävästi rintamassa kohtaamassa asiakastansa tai vihollistaan, kuten olivat sotien kuuluisimmat johtajat. Alaiset saavat aina motivoituneisuutta yhteisen tavoitteen edessä huomatessaan, että johto panee itseään peliin myös "taistelukentällä".

Neuvostoliiton marsalkka Georgy Zukov, saksalainen sotamarsalkka Erich von Manstein, sotamarsalkka Erwin Rommel, suuramiraali Karl Dönitz sekä Suomesta jalkaväen kenraali, 1. lk.:n Mannerheim ristinritari Erik Heinrichs (hän komensi Suomen kautta-aikain suurinta sotilaskeskittymää, Karjalan Armeijaa / 100.000 miestä), Karjalan kannaksen ratkaisutaistelujen komentaja, kenraaliluutnantti Karl Oesch ja kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, 3. divisioonan päällikkö, kenraalimajuri Aaro Pajari. Kenraaleiden päiväraha Talvisodassa oli 75 markkaa, kun miehistö sai 5 markkaa. Tuolloin bensiini maksoi 2,78 markkaa per litra ja naudanlihaa sai 7 markalla kilon.

Kunnia oli arvo kentillä, jossa mies koki suurimmat tekonsa - siellä ei säästelty tai pakoiltu, vaan vastuu kannettiin viimeiseen saakka. Saksalaiset menettivät suurimman määrän kenraaleja rintamilla. Kenraali oli tuolloin divisioonansa, "yhtiönsä toimitusjohtaja" täydellä vastuulla. Vastuu ei ollut vain päämäärä, vaan myös henki, niin oma kuin alaistenkin.

Tämän päivän moni toimitusjohtaja useissa yhtiöissä ei itseasiassa tiedä juuri mitään yhteisestä vastuusta ja nimenomaan sen kannosta. Rintamilla vastuut kannettiin. Divisioonassa oli tyypillisesti 10.000 miestä, siis suuri 'osakeyhtiö'. Tuossa yhtiössä ei ollut YT-neuvotteluja, eikä myöskään lakkoja. Siellä oli tavoite, kunnia ja pakottava tarve menestyä tuhlaamatta omia voimia turhaan. Kaikilla oli tehtävänsä.

Kenraalit saivat myös palkkaa, olivathan he vakinaisessa palveluksessa nauttien myös erilaisia etuisuuksia vastapainoksi vastuulle, jonka laajuus ja paino olivat eri dekadeilla kuin rauhanajan kvartaalipelinappuloilla, jossa yhteenkuuluvuudesta ei ymmärretä mitään, on vain raha, ei kunniaa ja panostusta täysillä yhtiönsä, 'divisioonansa' eteen. Kenraalien nykypalkka on noin 6.000 - 10.000 euroa kuukaudessa, Talvi- ja Jatkosodassa palkat kenraaleilla olivat suhteessakin vähäisemmät. Suurimmat toimitusjohtajapalkkiot kaikkinensa tänään ovat luokkaa 100.000 - 400.000 euroa kuukaudessa.

[Neuvostoliiton armeijassa kuuluisin marsalkka, Stalinin Suuren Isänmaallisen sodan aikainen luottomies Zukov komensi suurimmillaan armeijaa, jonka kokoista yhtiötä saa maailmalta etsiä. Zukovilla oli alaisia enimmillään yli puolimiljoona. Zukov sai myös kuukausipalkkaa, tosin ilman veronmaksuvelvollisuutta. Palkka olisi tänä päivänä vastaavuudeltaan noin 30.000 euroa. Zukovilla oli myös vapaa-panssariautoetu kuljettajalla, sekä esikunta. Vastuu seurasi jatkuvasti kintereillä. Vastuu oli miehistä, vastuu oli saavutuksista ja vastuu oli tavasta toimia, siten että ylipäällikön tahto toteutui. Zukov kantoi vastuunsa, ylennettiin Neuvostoliiton sankariksi useaan kertaan, sai ratsastajapatsaan ja paikan Stalinin "sydämessä".] - valinnainen kappale

[Kolmannen valtakunnan vastine Zukoville oli von Manstein. Hän oli myös marsalkka ja komensi vajaata puolta miljoonaa miestä. Von Mansteinin palkka oli vastaavuutena noin 20.000 nykyeuroa kuukaudessa samalla vapaalla-panssariautoedulla ja esikunnalla sekä sotilaspalvelijoilla kuin neuvostoliittolainen vastineensa.] - valinnainen kappale

[Vastuu miehistä, vastuu esimiehelle, vastuu Isänmaalle ja vastuu miestensä hengistä oli raskas. Työaika oli jatkuva. Saksalaiset Von Manstein kuten sotamarsalkka Erwin Rommel olivat ihailtuja miestensä silmissä. He antoivat itsensä kokonaan peliin, erityisesti Rommel. Rommel viihtyi aivan etulinjassa, hän kohosi vihollisen keskuudessa legendaksi. Rommel sai palkkansa (nykyarvo noin 10.000 euroa kuukaudessa) ohella kantaa hinnan kunniastaan, uskollisuudestaan Isänmaalle, sen kaikkein kalleimmalla tavalla. Rommel riisti itseltään hengen vaihtoehtona teloituksesta omiensa taholta, ollen vainoharhaisesti epäiltynä korkeimman esimiehensä salamurhahankkeeseen. Rommel kuoli syyttömänä. Hän jäi alaistensa mieliin esimiehenä, jolle joukot, sotilaat - siis alaiset olivat kaiken ratkaisu. Rommel menestyi loistavalla johtamistyylillään ja miehiään säästävillä taistelutavoilla] - valinnainen kappale

Suomalaiset kenraalit rintamalla tekivät erityisesti Talvisodassa ja Jatkosodan -44 kesällä pienoisen ihmeen taistellen miestensä rinnalla sodassa, joka maksoi heille palkkaa ja päivärahoja noin 3.000 - 5.000 nykyeuroa kuukaudessa ilman optioita ja bonuksia. Tai oikeastaan heillä oli optio; se oli Isänmaan vapaus ja kunnia palvella maatansa. Tuolloin oli vielä arvot, oli päämäärä, oli kyky huolehtia alaisista ja kyky kantaa vastuu. Heinrichs, Oesch ja Pajari tekivät sen, mitä heiltä odotettiin. He olivat mukana tehden tuloksen, jossa saavutettuja optioita ei kadehdittu, vaan koko kansa oli yhtenä miehenä ja naisena yhteisen asian puolesta tekemässä sen, mistä vieläkin suomalaiset voivat olla ylpeitä.

Palkka tai palkkiot, optiot sekä muut etuisuudet eivät olleet se ratkaisevin vaikute. Oleellista oli tehdä työnsä joukkueena, johtajana, vastuunkantajana ja esimerkkinä kunniantunnosta, jossa alaisten taistelukyky (työskentelykyky) ja hyvinvointi oli yksi päällimmäisiä tavoitteita. Tuolloin ymmärrettiin, kuinka tulos ja tavoite saavutetaan. Tulos tehtiin yhdessä; kurilla, komennolla, mutta kunnioituksella ja oikeudenmukaisuudella arvostaen kunkin panosta kuten omaansa. On huomattavaa, että osa reservin kenraaleista sai vain päivärän, tuon 75 markkaa, sianlihakilo maksoi vuonna 1939 13 markkaa per kilo.

Kuinka nyt johdetaan rauhanajan 'divisioonia', omia sotilaita yhtä kuin työntekijöitä, jotka samalla tavalla tekevät joukkona sen tuloksen, mitä odotetaan omistajilta? Suurena erona on se, että ennen sodassa tämä omistaja oli kansa ja valtio. Nyt se on pääoma, tuo raha, jolla ylläpidetään kulutusyhteiskuntaa ilman kunniantuntoa ja arvostusta joukkueesta, joka lopulta tänä päivänäkin tekee sen todellisen työn päämäärän eteen. Mihin on kadonnut osalta nykypäivien "upseereista" - toimitusjohtajista kunniantunto ja aito vastuunkanto? Onko niin, että vasta suurimmat vaikeudet nostavat todelliset johtajat näkyville?

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com

Kuva:
Digicam 024.jpg. 30.kesäkuuta 2003. Copyright by Irma Miettinen 2003. Kuvaa saa käyttää yllä olevan tekstin yhteydessä vapaasti.

Kuvateksti:
Venäläinen Sotka -panssarivaunu, joka oli vahva ja tehokas. Suomen miehet kohtasivat nämä sellaisella vastuulla, joka hakee vertaistaan tältä päivältä. Rivimies sai Talvisodassa 5 markkaa päivärahaa (bensiini maksoi tuolloin 2,78 mk/litra). Kuvan entisöity T-34 venäläinen panssarivaunu Kerimäellä Itä-Suomessa. Näitä tankkeja tuohoamalla punkaharjulainen Mannerheim-ristin ritari Eero Seppänen rivimiehenä ja 19-vuotiaana nuorukaisena teki sen, mitä meiltä odotetaan vaikeina ja totuuden edessä olevina hetkinä.

Kuvalinkki, missä Eero Seppänen on yhtenä Mannerheim-ristin ritareista laskemassa muistoseppelettä jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin arkulle LINKKI ---> http://www.mil.fi/jalkavaenkenraali/data/images/40_press.jpg (julkaistaessa lähde mainittava)

Linkki jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin hautajaisista LINKKI ---> http://www.mil.fi/jalkavaenkenraali/281.dsp (julkaistaessa lähde mainittava)

"Kuntakehityksen ongelmia voidaan ratkoa yksityisellä rahalla" - Hjallis Harkimo

Kirjoittaja Sipoon saaristossa viimeisellä rannalla 3. huhtikuuta 2005. Sipoon saaristo on kaunis ja vähämökkinen luonnon tyyssija, jota helsinkiläiset päiväpoliitikot hamuavat jatkoksi kaupungillensa epäselvillä parametreilla selitellen kasvuhegemonioitaan. Aurinko paistoi kuvauspäivänä, kuten tarkkaavainen katsoja huomaa. Omakuvan pystyi helposti liimaamaan tähän, koska varjostus armeliaasti peitti lähes kaiken, missä ei olisi muutenkaan ollut katsomista. DSC_5088.JPG. Photo by Irma Miettinen 2005.

OTSIKKO - teksti
[vapaa lainaus varjoselvitysmies Harkimon lausunnoista - HS 9.marraskuuta 2007]

Pitkin kuluvaa vuosipuoliskoa on Sipoo - Helsinki maaottelu puhuttanut suuren painostusvoimasta ja ylimielisyydestä kuin myös pienen sinnikkyydestä ja itsepäisyydestä. Pienet kunnat ovat useasti ylivelkaantuneet kasvukipujen tai väestöharventumien vuoksi. Kunta rahoittaa itseään valtion tulosiirroilla, kunnallisverolla ja lainoilla. Maapallon ympäri yksin purjehtinut liikemies Hjallis Harkimo ehdottaa yksityistä rahaa kasvu- ja rahatarpeiden ratkaisuksi. Harkimo peräänkuulutti myös oikeudenmukaisuudenkin olevan vielä olemassa.

Harkimo tuli tunnetuksi yhden ihmisen todellisena voimannäyttönä - purjehdus ympäri maapallon oli pienen ihmisen suuri sinnikkyyden voimannäyttö, johon harva kykenee. Moni oli valmis 1990-luvulla kuoppaamaan Harkimon suuruudenhullut monitoimihallihankkeet. Harkimo keräsi yksinpurjehtijan sitkeydellä ja suvun business-suhteilla tarvittavat rahat ja pystytti pääkaupunkiseudun tarvitseman Suomen suurimman esiintymisareenan - ehkä paremmin Jokerit jääkiekkojoukkueen pesäpaikkana tunnetun jäähallin.

Sipoo on pieni yksinpurjehtija suuremman puristuksessa. Monet ovat asiaa tarkemmin tutkimatta valmiita kuoppaamaan sipoolaisten vastaanpyristelyt Helsingin syleilyä vastaan. Helsinki väittää tarpeenaan olevan laajentumisen kasvavan väestön takia - samaan aikaan, kun oppilaspulan vuoksi, on sulkemassa runsaasti peruskouluja. Väestörakenne kuulemma muuttuu ja rahaakin pitää säästää.

Sipoo voi todellakin rahoittaa Harkimon mallien mukaan kuntansa kehitystä, sanokamme nyt vaikkapa sitä arvioitua 40.000 uutta asukasta varten. Helsinki on väittänyt, että tarve on tuolle määrälle uutta elintilaa idästä. Heitto asukaslukumäärästä perustuu johonkin tutkimukseen ja selitykseen, ettei nyky-Helsingistä löydy enää riittävästi rakennusoikeutta uusille asukkaille.

Sipoo voi olla huomenna uuden kuntarahoitusmallin edelläkävijä koko Suomea ajatellen. Suomi kipristelee puheissa kuntaongelman kimpussa väitteellä, että tehokas kunta syntyy n. 20-30.000 asukkaan väestökeskittyminä. Kunnat tarvitsevat joka tapauksessa uutta ajattelua ja toiminnallista verta kehittyäkseen esimerkiksi ottamaan vastaan arvioitua paluumuuttoa suurien ikäluokkien myötä. Huomisen ja ensi vuosikymmenien väestöjakaumakehitys ei ole tänään kenelläkään tiedossa - siksi suuria mielihalumuutoksia voi väestössä kasvaneen vaurauden ja luonnonrauhan arvostuksen kasvamisen myötä tapahtua.

Joskus töksykirpeäsanainen Hjallis Harkimo on erinomainen varjoasiamies kirkastamaan sipoolaista yrittämisen henkeä. Pieni voi olla suuri, sinnikäs ja päämääränsä tunteva. Suomessa on ennenkin ratkottu pienenä suuria ongelmia. Yhteistyöllä lännestä elintilaa etsinyt Neuvostoliittokin torpattiin Talvisodan pakkasilla ja vielä toistamiseen Saksan tuella 1944 kesällä. Harkimo löysi kysyntää Euroopan suurimmilla markkinoilla Saksassa halleilleen ja nyt hän löytää ratkaisuja kaikkien pienten kuntien eduksi ja hyödyksi Sipoo projektissa, joilla Helsingin valtapoliittisesti ahne syleily torpataan.

Lopuksi herää kysymys, mistä nuo pääkaupunkiseudulle purkautuvat ihmismassat tulevat. Mikä on se vakuuttava ennuste, jossa Helsinki kasvaa 550.000:sta yli 600.000:een? Helsinki kasvaa luonnollisella tavalla liittymällä Vantaan kanssa yhteen 750.000 asukkaan pääkaupungiksi.

Väestösiirtymät voivat yllättää - Suomi on erinomaisen tyhjä maa. Yhä vauraampi, seuraavaksi eläkkeelle siirtyvä ikäluokka voi yllättää asuinaluevalinnoillaan. Herää kysymys, haluaako Helsinki vain maksukykyisiä veronmaksajia ja tonttibusinesta ongelmaistuvaan rahoitukseensa Sipoosta?

Miksi ei kysytä, mitä sipoolaiset haluavat - Sipoo voisi olla Suomen uudentyyppinen ekologisen kaupunkiympäristön näyteikkuna muulle Suomelle ja koko EU:lle. Nyt tehtävät kehityslinjaukset ratkaisevat huomisen suunnat. Mainittakoon, että suomalainen huippuosaaminen on menossa vuonna 2007 esittelemään ja markkinoimaan historiallisen laajassa promootiossa maamme parasta ekoympäristöosaamista ja -ajattelua uudenlaisena ekocitykonseptina maailman suurimmille asuinympäristömarkkinoille Kiinaan. Sipoosta voi tulla tämän merkittävän tapahtuman kummiekokunta.

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com